Koska olen nyt virallisesti ylioppilas ja jopa läpäisin kaikki aineet jotka kirjoitin, on aika alkaa panikoida juhlista ja siihen liittyvistä asioista!
Itse juhlapäivä on tänä vuonna toinen kesäkuuta eli kesäkuun ensimmäinen lauantai, johon on tänään aikaa kaksi viikkoa ja kaksi päivää. Meidän lukiollamme juhla alkaa yhdeksältä, joten sen päivän herätys tulee olemaan aikainen...
Itse juhlia olemme jo järkkäilleet paljon etukäteen, sillä juhlat ovat kotonamme ja äitini halusi tehdä ruuan itse juhliin. Myös kodin kevätsiivous tapahtuu samalla (siinä onkin hommaa...). Helpoimmalla pääsee kun juhlat pidetään muualla kuin kotona ja ruoka tilataan pitopalvelusta, mutta halvimmalla pääsee itse tekemällä!
Kutsut laitoin jo postiin, ja etukannen voisin kai paljastaakin:
Halusin kutsukortistani erilaisen, ja monet kortin saaneet ovat sanoneet kortin olevan mukavan pirteä ja omanlaiseni. Jos on tiedossa siis esimerkiksi ensi vuonna valmistujaisia, älkää peljätkö erottua jääkaapinovessa olevien kutsujen kirjosta!
Sitten voisin vähän huikkaista jotain juhlan kulusta! Ylioppilasjuhlathan ovat avoin juhla, eli ilman kutsuakin saa etiketin mukaan tulla kyläilemään ja onnittelemaan, kannattaa siis varautua yllärivieraisiin. Juhlat laitetaan alkavaksi yleensä klo 12 jälkeen (omat juhlani alkavat klo 14), mutta jotkut ihmiset tekevät niin, että kiertävät juhlissa ja saattavat tulla vain jälkimaininkeihin onnittelemaan valmistunutta. Juhlakalun pitää siis olla kokoajan valmiina kohtaamaan uusia vieraita!
En ole varannut itselleni valokuvausaikaa valokuvaamosta, joten en osaa sanoa hintatasosta jne. Minun kuvaukseni hoitaa joku amatööriammattilainen ;)
Sitten oikeastaan postaukseni main point eli se asia, miltä juhlakalun tulee näyttää. Koska sinä olet päivän stara, sinä saat näyttää upealta, ja itseasiassa kuuluukin näyttää!
Jos tässä vaiheessa on etsimässä mekkoaan (sorry boys, puhun nyt vain tytön näkökulmasta asioista), on jo auttamattoman myöhässä. Kauppojen valikoimat ovat suppeat ja valikoima vähenee niin malleissa kuin väreissä koko ajan. Itse löysin mekkoni tiistaina, kun olin isoäitini kanssa etsimässä sitä Turusta epäonnistuneen Tampereenreissun jälkeen. Koska olen pitkä, leveä ja lihava, minun täytyi ostaa mekkoni joko kauppojen D-mallistosta tai suoraan isoja vaatteita myyvistä liikkeistä. Turun Isosisko -niminen liike ansaitsee täydet 5 pistettä asiakaspalvelusta, joka oli ystävällistä ja asiantuntevaa! Valikoima juhlamekoissa oli hyvä, nuorekkaampia malleja olisi voinut olla hiukkasen enemmän.
Joka tapauksessa, löysin sieltä mekkoni, joka oli kaikkia ennakkoajatuksiani vastaan niin värinsä, mallinsa ja pituutensa suhteen. Tässä muutama sneak-a-peak -kuva mekosta!
Muistakaa myös, että jos poikaystävänne/joku muu vastaava on tulossa juhliinne, olisi kovin tyylikästä jos kravatti mätsäisi tytön mekon väriin ;)
Sitten seuraava asia jota olen miettinyt on kampaus. Ensinnäkin täytyy lähteä liikkeelle siitä, että ylioppilaslakki tulee olemaan päässä ja saattaa jättää painaumat hiuksiin, jolloin kampauksen täytyy painottua alas tai auki oleviin hiuksiin. Tässä muutama kiva kuva jotka bongasin netistä:
Itselleni olen ajatellut toiselle sivulle tulevaa lettiä, koska pidennyksillä siitä tulee niin superkiva. Ehkä myös köynnöksen kanssa, jos löytyy kiva! Myös toinen vasemmalta on mielestäni ihana kampaus, ponnarin juurelle laitettu kukka on kiva idea :)
Sitten se meikki.... Viime vuonna pistin juhlissa merkille, että moni ei ollut meikannut melkeinpä yhtään tai oli meikannut vähän liikaakin.
Ylioppilasmeikin ei kannata olla liian värikäs tai tumma tai niin glitzglam kuin bilemeikki. Johan nimetkin kertovat eron. Älä ota mallia Jordanista yllä.
Ylioppilasmeikkiä suunnitellessa kannattaa ottaa monia asioita huomioon, kuten oma puku, ihonväri, asusteet ja valokuvaus. Meikin pitäisi aina sointua puvun kanssa ja olla mielummin sitten luonnollinen kuin näyttävä. Liian vahvaa ja tummaa meikkiä kannatta välttää, ja jos tumman meikin haluaa, mielestäni alla oleva smoky eyes -meikki Katy Perryllä on loistava ylioppilasjuhlaan:
Meikki kannattaa pohjustaa pohjustusaineella, sillä päivä on hyvin pitkä ja hikinen. Meikkivoidetta kannattaa käyttää maltillisesti ja vain kohtiin jossa sitä oikeasti tarvitsee. Puuteria sen sijaan kannattaa ja pitää lisäillä päivän mittaan, ettei näytä diskopallolta. Kannattaa muuten käyttää mineraalimeikkejä, sillä valmistujaismeikin meikkipohja näyttää parhaalta kuulaana mutta peittävänä.
Kannattaa ottaa meikkipohjaa tehdessä huomioon myös se, että sinusta otetaan paljon valokuvia päivän aikana, jolloin altistut myös liialle valolle. Jos kasvoja ei ole varjostettu ja tehty 3D-mäisemmäksi, naama näyttää kuvissa littanalta ja silmät tylsiltä. Kannattaa muistaa siis varjostaa ja muotoilla kasvot aurinkopuuterin ja korostusvärien avulla!
Ylioppilasmeikissä keskittyisin itse silmiin, mutta punainen huulipuna meikittömissä silmissä on tämän kevään ja alkukesän trendejä, joten miksikäs se ei jollekin sopisi.
Luomivärinä kannattaa käyttää shamppanjan tai kullan sävyjä, sillä ne sopivat melkein kaikille ihon tai silmien väristä riippumatta. Jos oma puku on esimerkiksi vaaleansininen, voi silmämeikkiin upottaa häivähdyksen samaa sävyä, mutta pitää olla tarkkana, että se on juurikin samaa sävyä kuin mekko.
Alla kaksi erilaista meikkiä, jotka tein:
Tässä meikissä pointtina ovat luonnolliset värit ja mattaisuus. En laittanut irtoripsiäkään, sillä tähän lookiin ne ovat liian tönköt ja luonnottomat. Liikkuvalla luomella shamppanjanväristä mattaluomiväriä, ulkonurkassa tummanruskeaa ja hieman oranssiin taipuvaa ruskeaa ja kulmaluulla sekä sisänurkassa mattavalkoista. Ohut rajaus ja kaksi kerrosta ripsiväriä.
Tässä sama look ilman salamaa.
Sitten vähän näyttävämpi look! Huomautan myös siitä, kuinka tärkeää osaa kulmakarvat näyttelevät tämäntyylisissä meikeissä: tässä kulmakarvat eivät ole huolitellut, toisessa (edellisessä) kuvassa ovat. Muistakaa siis se!
Mutta tosiaan tässä olen käyttänyt hopeaisenharmaata sävyä pohjana noin puolella liikkuvalla luomella ja valkoista lopulla. Sipaisin päälle "ihonväristä" luomiväriä, ja aloin sitten pikkuhiljaa rakentaa tummaa ulkonurkkaa tummanruskea, tummanhopean ja mustan avulla. Lopuksi lisäsin hopeista, erittäin hienojakoista glitteriä luomelle. Malli on periaatteessa sama kuin edellisessä, mutta syvempi ja kimaltavampi eikä enää niin luonnollinen. Tähän lookkiin paksunsin rakausta ja pidensin siipeä. Tähän sopisi myös irtoripset hyvin.
Kannattaa myös muistaa, että edellisenä päivänä ei kannata syödä mitään suolaista, sillä se turvottaa. Tämä on pahaksi jos kenkäsi ovat hiukan liian kireät, samaten mekko, tai jos et halua pöhöttynyttä ja turvonnutta naamaa juhlissasi. Vedenjuonti vähentää finnejä ja turvotusta, kannattaa siis lisätä tietoisesti vedenjuontia muutama päivä ennen juhlia!
Muistakaa myös panostaa kynsiin! Jos teillä on avokärkiset kengät, varpaankynsien lakkaus on ehdotonta. Mätsätkää käsien kynnet joko asusteiden tai mekon kanssa sopivaksi, niin tyyli näyttää loppuun asti hiotulta :)
Mutta sellaista! Luultavasti tuskailen myöhemminkin juhliin liittyen, mutta tässä nyt alkutilitys....